Tampereen Seudun Yrittäjänaisten tiedote

Suomen Yrittäjänaisten ylimääräinen liittokokous järjestetään 15.12. Helsingissä. Kokouksessa käsitellään Kuopiossa päättämättä jätetystä vastuuvapaudesta hallitukselle ja toimitusjohtajalle, sekä liiton toiminnassa ilmenneitä talous- ja hallintoepäselvyyksiä ja niiden selvittämistä.

Yhdistyksemme viralliset edustajat on päätetty vuosikokouksessa ja äänivaltaa kokouksessa käyttävät Miia Lehtinen, Pirjo Poikelus, Jenni Tuhkanen ja Oili Tolonen. Liittokokoukseen voivat osallistua kaikki jäsenet läsnäolo- ja puheoikeudella.

Liiton toiminnasta on viimeksi uutisoitu Suomen Kuvalehdessä 7.12.2018. Tampereen yhdistys on halunnut maltillisesti seurata asian edistymistä ja odottaa liiton hallituksen selvitykset liittokokoukselle. Yhdistyksemme ei ole lähtenyt etukäteen erityisesti tukemaan tai tuomitsemaan hallitusta, vaan liittokokouksessa ratkaistaan, miten asiassa edetään.

Meille on esitetty kysymys, olemmeko eroamassa liitosta. Emme ole eroamassa, sillä sellainen päätös tulisi tehdä yhdistyksen kokouksessa ja tällaista hallitus ei ole jäsenistölle esittänyt. Liittokokouksen toiminta ja päätökset vaikuttavat jatkotoimiin.

Ylimääräisessä liittokokouksessa on käsittelyssä vakavat syytökset ja niiden selvittäminen. Tilanne vaatii rauhallista harkintakykyä ja asioiden näkemistä asioina. Taloussotkujen ympärillä on esiintynyt ymmärrettävästi paljon kysymyksiä ja epäilyjä. Näihin odotamme selvityksiä ja ratkaisuja ensi lauantain kokouksessa.

Ystävällisin terveisin,
Puheenjohtaja Kati Vasell