Vuoden Ilona on Laura Tammisto

Laura Tammisto
Vuoden Ilona 2015 on Laura Tammisto

Tampereen Seudun Yrittäjänaiset ry valitsee vuosittain Ilonan päivänä 9. lokakuuta jäsenistöstään Vuoden Ilonan, positiivisen yrittäjänaisen. Vuoden Ilona on esimerkki yrittäjänaisen myönteisestä tarmosta, tahdosta tarttua toimeen sekä rohkeudesta toteuttaa omaa unelmaansa.

Tänä vuonna Vuoden Ilonaksi valittiin aina iloinen ja aurinkoinen Studio Torkkelin yrittäjä, valokuvaaja Laura Tammisto.

Yläaste- ja lukioaikoina Laura pohti mm. toimittajan tai historianopettajan uraa, mutta päätyi vuonna 2005 kesätöihin valokuvausliikkeeseen ja sitä kautta lopulta lapsuuden haaveammattiinsa valokuvaajaksi. Valokuvausalan yrittäjänä Laura aloitti vuonna 2008 samalla, kun oli suorittamassa valokuvauksen perustutkintoa Visuaaliviestinnän instituutissa. Viime vuodet Laura on toiminut määrätietoisesti Studio Torkkelin brändin alla, ja syksystä 2015 hän on toiminut isänsä rinnalla Studio Torkkelin yrittäjänä.

Tampereen Seudun Yrittäjänaisten jäsenenä Laura on ollut noin viisi vuotta ja aktiivisemmin mukana toiminnassa – niin osallistujana kuin tapahtumien järjestäjänäkin – vuoden verran. ”On ollut ilo huomata, että naiset ovat tapahtumissa mukana hyvällä fiiliksellä, ja jokaisessa tapahtumassa on ollut helppo tutustua uusiin ihmisiin. Toivoisin, että yhdistyksen piirissä saataisiin aikaan vielä enemmän yhteistyötä eri yritysten ja yrittäjien välille ja että ihmiset lähtisivät liikkeelle tapahtumiin ja järjestämään erilaisia tempauksia yhdessä. Verkostoituminen on ollut ’päivän sana’ jo vuosien ajan, mutta pelkkä yhdistyksen jäsenyys ei tuo verkostoja kenellekään – pitää tulla mukaan toimintaan ja kertoa itsestään. Valinnastani Vuoden Ilonaksi olen erittäin otettu ja iloinen”, Laura kertoo.

Vuoden Ilonaa juhlittiin maanantaina 12.10. Tredean tiloissa herkullisten tarjoilujen kera. Onnittelumaljat tarjosi Vuoden yrittäjänainen Anne Auramo. Ohjelmassa oli Vuoden Ilonan palkitsemisen lisäksi yhteistyökumppani Tredean tervehdys ja aina tyylikkään bingoemäntä Aila-Inkerin show.