Vuoden yrittäjänainen ja Vuoden Ilona 2017

Vuoden Ilona 2017 Pirketta Honkoliini (vas.) ja Vuoden yrittäjänainen 2017 Taru Vähätalo (oik.)

Vuoden 2017 Tampereen Seudun Vuoden Yrittäjänainen on Taru Vähätalo, GoGo-liikuntakeskuksen pääomistaja ja toimistojohtaja.

Taru aloitti näissä tehtävissään tasan 20 vuotta sitten toukokuussa, joten palkinto ei olisi voinut sattua parempaan aikaan. Vuoden Yrittäjänainen on esimerkki periksiantamattomuudesta, menestyksestä ja uskosta naisyrittäjyyteen.

Tällä hetkellä Suomessa palvelee 11 GOGO:ta ja liikevaihto v. 2016 oli n 8,33 Me. Henkilökuntaa on n. 100, joista 40 kokoaikaista ja 60 osa-aikaista työntekijää. Mutta matkan varrella on kerinnyt sattua tapahtu. On otettu riskejä, on mietitty, punnittu ja harkittu.

GoGo Liikuntakeskus avattiin Hämeenpuistoon 15.1.1990, silloin yhdessä Esa Nurmen kanssa. 3000 m2 uutta liikuntatilaa, katutasossa ja hotellin ja pysäköintitalon yhteydessä oli uutta ja ihmeellistä Suomessa. Toiminta käynnistyi ja tavoittelimme kaikenikäisiä, tavallisia kuntoilijoita ja perheitä. Tähän asti salit olivat olleet vain bodareille tai Jane Fonda- tyylisellä jumppaajalle ja hyvin pieniä.

Lama-aika kuitenkin iski ja mm. lastentunnit ja yritysten maksamat squash-vuorot loppuivat melkein kokonaan. Esalla oli haasteita rakennusprojekteissaan ja hän halusi luopua omistuksessaan liikuntakeskuksessa. Lukuisien neuvotteluiden jälkeen Taru päätyi ostamaan koko liiketoiminnan vuonna 1997 ja hänen siskonsa Päivi jatkoi pienosakkaana.

Vuonna 2004 siskokset avasivat toisen GoGo Liikuntakeskuksen Hämeenkadulle, GoGo Cityn. Se tehtiin eri osakeyhtiöksi, koska paikan vuokra oli niin korkea, että he pelkäsivät myös vanhemman salimme menettämisen puolesta. Tämä pelko ei kuitenkaan toteutunut ja nykyään City on samaan Oy:tä Parkin kanssa.

Vuonna 2008 avattiin pitkän etsinnän jälkeen ensimmäinen GoGo Express Lielahti -Suomen ensimmäisenä halpasalina, jossa sali on vain kuntosali ja muut mukavuudet on karsittu minimiin. Tällainen konsepti oli jo alkanut maailmalla ja siskokset kiiruhtivat ollaakseen ensimmäisiä konseptin toteuttajia Suomessa. ”Halusimme ennemmin kilpailla itsemme kanssa, kuin että muut tekevät sen ennen meitä ja onnistuimme”, Taru kertoo.

Tällä hetkellä Suomessa palvelee 8 GoGo Express -kuntosalia (Tampereen lisäksi Turussa, Jyväskylässä ja Lahdessa) ja 3 täyden palvelun GOGO Liikuntakeskusta. Etsinnässä on jatkuvasti uusia toimitiloja, mutta sopivien tilojen löytäminen on vaikeaa.

Taru ja Päivi tekevät ilolla pitkiä päiviä lempityönsä eteen. ”On hienoa myydä hyvää oloa, jaksamista, terveyttä ja toimintaa, missä asiakkaat löytävät uusia ystäviä, mielekästä tekemistä, hallitsevat painoaan, pääsevät elinikäisestä selkäkivuista jne.”, kuvailee Taru yrittäjyydeen parhaita puolia.

Tulevaisuuden näkymätkin ovat jo selvillä: ”Minua ilahduttaa se, että kaikki kolme perheen tytärtä ovat jo mukana yrityksessä ja sukupolvenvaihdos on suunnitteilla”, Taru kertoo lopuksi.


Vuoden Ilona 2017 -tittelin sai Piketa Oy:n Pirketta Honkoliini.

Yhdistys valitsee vuosittain joukostaan positiivisen yrittäjänaisen. Vuoden Ilona on esimerkki yrittäjänaisen myönteisestä tarmosta, tahdosta tarttua toimeen sekä rohkeudesta toteuttaa omaa unelmaa. Kuvaus sopii täydellisesti Pirkettaa, jonka motto kuuluu: ”Ahkeralla ihmisellä ei ole aikaa olla onneton.
Hyvä onni on hiestä saatua osinkoa. Mitä enemmän hikoilet, sitä onnekkaammaksi tulet.”

Pirketta on toiminut kohta 25-vuotta Piketa Oy:n naisyrittäjänä, eikä tuosta taipaleesta ilman hikeä ole selvitty. ”Perheeni ainoana tyttölapsena muistan jo 4-vuotiaana kun kysyin isältäni, miksi nainen ei voi olla kuin mies, koska ihailin häntä. Nainen pärjää vielä paremmin, jos vain haluaa, oli vastaus”, Pirketta kertoo. Hän valmistui ensin parturi-kampaajaksi ja opiskelujen ohessa teki ammattityötä, jos palkka oli 90-penniä tunnilta. Seuraavaksi oli vuorossa liikunnan ohjaajan tutkinto ja sen tiimoilta useita jumppakursseja, tanssiryhmien ohjausta sekä naurukursseja.

Kun Pirketalla oli 10-vuotta kodinkonehuoltoyritys silloisen miehensä kanssa, tuli ero ja suuri elämänmuutos. Kolme poikaa ja kaksi vinttikoiraa -mitä nyt? Sitten syntyi oma Piketa Service -yritys.
Pirketta on palkittu aiemmin Suomen liikuntakulttuurin ja urheilun hyväksi
tekemästäni työstä ansiomitalin kultaisin ristein, jonka opetus- ja kulttuuriministeriö myönsi 25.02.2011. Ansiomitalia oli luovuttamassa kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallin.
Lisäksi Pirketta on saanut Suomen Yrittäjien Kultainen Yrittäjäristi 13.10.2011 kodinkoneyrittäjänä.