Tampereen Seudun Yrittäjänaiset ry valitsee keskuudestaan vuosittain Vuoden Yrittäjänaisen, joka on ansiokkaasti toiminut yrittäjänä ja kehittänyt omaa työtään. Vuoden Yrittäjänainen -valinnalla halutaan nostaa esiin yrittäjänaisten työtä, osaamista ja rautaista asennetta yrittäjyyttä kohtaan.

Upeassa Hatanpään kartanossa 5.6.2019 järjestetyssä juhlassa palkittiin Vuoden 2019 Yrittäjänainen Johanna Välimäki. Johanna toimii Evelace-alusvaatteiden jälleenmyyjänä ja erikoiskuljetusten liikenteenohjaajana.

Näin Johanna kertoo itsestään:

“Minä olen Johanna. Tuore rouva Välimäki. Osa tuntee nimellä Vilpas ja osa muistaa ajan, kun olin Paaso.

Minä en ole yrittäjäperheestä. En muista, että kukaan läheinen olisi ollut yrittäjä. Kun olin pikkuyttö kiersin potkurilla kylällä myymässä papan kanssa tehtyjä lyhteitä. Ihmiset olivat kai tottuneet, että tällainen vaiva nähdään vain jonkin asian vuoksi, joten eräässä talossa kysyttiin, minkä hyväksi lyhteitä myydään. Kuulin vastaavani hetkeäkään miettimättä: ”lintujen”. Kaupat tuli.

Pikakelaus vuoteen 2010. Olin opiskellut valkolakin, datanomin tutkinnon ja insinööriksi, ollut töissä tehtaassa ja tivolissa ja haaveillut valokuvaajan ammatista, järjestin valokuvanäyttelynkin ”Otteita elämästä – todellisuus ratin ääressä”. Kuvat olivat vuosikymmenen liftimatkoilta ympäri pohjoismaiden. Nyt olin viimein päässyt siihen mitä moni ajattelee elämänsä maaliksi: vakituiseen työpaikkaan. Enää ei tarvitsisi reissata, ainakaan liftata.

Vaan mulla oli jo vuosia ollut haave asuntoautosta. Opinnäytetyötä tehdessäni olin saanut kuulla hassusta ammatista: erikoiskuljetusten liikenteenohjaaja. Hän on se tuikitärkeä tyyppi, joka kulkee kuljetuksen mukana ja kertoo muille tienkäyttäjille mitä heidän pitää tehdä ja varmistaa sujuvuutta, jotta kuljetus pääsee turvallisesti maaliin. Ilman tätä yhtä pientä osaa ei ole koko suurta kuljetusta! Nämä tyypit asuvat reissunsa ajan sängyllä varustetuissa pakettiautossa ja nukkuvat kuljetuksen vieressä. He olivat tärkeitä ja saivat reissaamisesta palkkaa!

Opinnäytetyöstä tuli paras mahdollinen arvosana ja pääsin silloiselle Tiehallinnolle tekemään erikoiskuljetuslupia ja tutustuin alaan vielä syvemmin. Vuotta myöhemmin olin jo muissa hommissa, kun tuli tilaisuus ostaa käytetty ekl-pakettiauto täysin varusteltuna. En epäröinyt.

Jossain vaiheessa tätä ennen harmittelin, että puhuin niin paljon miesten kanssa, etten enää edes muistanut miten naisten kanssa juteltiin. Kysyin kaverilta, miten tutustuisin Tampereen seudulla naisiin. ”Ala myymään rintsikoita!”, Elina hihkaisi. Tälle naurettiin tietysti makeasti. Se vaan jäi vähän kytemään.

Auton lainaneuvottelussa pankin täti kysyi millä meinasin maksaa tuon himoitsemani auton. Kerroin että alan myymään alusvaatteita, Evelaceä, ja ajamaan erikoiskuljetusten liikenteenohjaajana ympäri Suomea. Täti hämmästyi ja lupasi lainan. Yrittäjäksi alkaminen hirvitti todella paljon ja juttelin kirjanpitäjäni kanssa tuntitolkulla, ymmärtämättä murto-osaakaan. Olen jälkeenpäin huomannut, että on paljon asioita, joita ei opi kuin tekemällä.

Ensimmäisen puolen vuoden perusteella minusta ei olisi voinut kuvitella kovinkaan paljoa alusvaatemyyjänä. Olin täysin vieraassa tilanteessa: vastuullisessa myyntityössä, jossa asiakkaina oli naisia, joita en siis ollut vuosiin juuri tavannut miehisissä ympyröissä pyöriessäni. Olin häkeltynyt, kun porukka riisui ympärillä ja asetti toivonsa minun varaani, yhtä aikaa kolmesta eri suunnasta. Insinöörin aivoni jumiuituivat. Jälkikäteen olen miettinyt, että parasta myyntikoulutusta on ollut liftaaminen. Siinäkin on otettava jokainen kyyti omana itsenään ja löydettävä yhteisestä matkasta paras puoli. Aloin palvella yhden asiakkaan kerrallaan – liftata hänen kyytiinsä, jotta voisin keskittyä juuri hänen toiveisiinsa ja nähdä ne ilmeet, jotka kertoivat mulle sen mitä asiakas ei sanonut ääneen. Sen jälkeen alkoi helpottaa ja sain työnilosta kiinni.

Olen ollut useita vuosia Suomen toiseksi paras Evelace jälleenmyyjä, ja kerran jopa Suomen paras. Se on uskomatonta ja mahtavaa.

Huvitti, kun häissäni oli parhaita ystäviäni, jopa vuosikymmenen takaa, ja kuulin jälkikäteen tiivistelmän, että ”ei siellä ollut kuin asiakkaita”. En pakkomyy läheisille, palvelen heitä mielelläni, vaan minun luona voi käydä silleen ettei alusvaatteisiin kajota lainkaan. Sattuu vaan olemaan niin, että suuri osa vanhoistakin parhaista ystävistä on laskenut alusvaatehankintansa mun käsiini. Joten eipä siellä sitten paljon muita leidejä ollut kuin asiakkaita. Toki olisi ollut vielä kymmeniä, ellei satoja, jotka olisin halunnut paikalle, jos tila olisi antanut periksi.

Joku joskus totesi ekl-keikalla, että voi sua, et sitten sinäkään oo saanu kunnon töitä. Minä myhäilin vaan. Tähän mun yhdeksän vuoden yrittäjyystaipaleeseen on mahtunut niin riemunkirjava kokoelma kokemuksia, että en vaihtais mihinkään. En koskaan olisi uskonut, että näin voi elää ja pärjätä. Mun myyntiluvutkin saivat jonkun uusiyrityskeskuksen tyypin vinkaisemaan, että nämä ovat tällaisia mainoslukuja, joita antavat alusvaatemyyjän työtä harkitseville, eihän kukaan tämmösiä määriä myy… Jopa ne raskaimmat ja kalleimmat kokemukset, valtavat ongelmat autojen kanssa, ovat kovettaneet, pinnoittaneet ja luoneet uskoa siihen, että pärjään, kaikesta huolimatta.

Elämän ristiaallokossa, kun kaikki muu on romahtanut, on työ kantanut eteenpäin, ne lukuisat asiakkaat, jotka ovat kannustaneet ja luottaneet muhun kaikista mun ominaisuuksistani/vioistani huolimatta.

Ja toisin päin, nyt kun olen iloisen uuden asian ääressä, juuri jäämässä äitiyslomalle, asiakkaat ovat antaneet mun palvella Zenassa sen sijaan että olisin kantanut selkäni uhalla tuotteita koteihin. Kun tilanne meni vielä huonommaksi ja jouduin perumaan keikkoja, ihana asiakas käänsi jutun vitsiksi: ensin sä laitat auton, jolla voit ajaa asiakkaiden luo ja sit sanot, että nyt onki teidän vuoro ajaa mun perässä! Nyt aion ottaa ilon irti näistä neljästä täysin erilaisesta kuukaudesta ja lokakuussa palaan taas työn pariin, aluksi osa-aikaisesti.

Raskainta on ollut oma mokailu: väärin valitsemani sanat ovat johtaneet jopa asiakassuhteen päättymiseen, ja monta asiaa olisin voinut hoitaa paremmin, jos olisin osannut, tajunnut tai voimavarat olisivat riittäneet. Ja uskomattominta on ollut asiakkaiden hyväksyntä, anteeksianto. Tiedän, että asiakkaani ovat tehneet minusta paremman ihmisen, jalostaneet minua. Silleen elämä on aika hyvällä ja vakaalla perustalla kun vajaa 4000 ihmistä kannattelee omalla tavallaan.

Jotkut luonteenpiirteeni ovat vaikuttaneet siihen, että olen saanut luotua kokonaan uuden toimintatavan Evelacen sisälle innovoimalla Zena-alusvaateauton, joka on häkellyttänyt itsenikin. Suunnittelu ja toteutus on tehty muun työn ohessa, ja vienyt useita satoja tunteja. Osa ominaisuuksistani ei sovellu mihinkään ihmisten kanssa tehtävään kanssakäymiseen, vaan jättäisi mut suunnittelemaan asioita Excelin ääreen. Tämän puolen olen valjastanut myös käyttöön: kirjaan ylös jokaisen tilauksen ja saan palkintona tarkkaa dataa siitä, kuka on ostanut mitäkin. Kun jostain tuotteesta julkaistaan uusi väri, muutamalla napin painalluksella saan listan aikaisemmista asiakkaista ja pystyn viestimään heille uudesta väristä. Toki viestittäminen vie aikaa niin, että asiakasmäärien kasvettua tuhansiin on ajanhallinta ja priorisointi tullut tärkeään rooliin.

Perustan paljon elämästäni muutamaan Intian junassa vietettyyn sekuntiin. (Matka toki kesti 17 tunnin sijasta 24 tuntia.) Serkkuni olivat juuri kuolleet auto-onnettomuudessa varsin nuorina ja olin tajunnut elämän rajallisuuden. Se sai minut matkustamaan, mm Intiaan. Koska jos emme nyt toteuta haaveitamme niin milloin? Nukuimme lakanoilla suojattujen vilttien alla avoimissa vaunuissa. Aamulla junassa kiersi mies, joka keräsi viltit ja viikasi ne, yhden kerrallaan, samoja liikkeitä toistaen. Ja koko ajan, jokaista liikettä tehdessään, hän hymyili. Se hetki teki muhun lähtemättömän vaikutuksen. Jokainen viltti sai saman kohtelun, jokainen liike saman arvon, toisto samalla menetti merkityksensä ja sai merkityksen. Hän oli se, jonka tehtäväksi oli annettu viikata junan viltit ja hän aikoi tehdä sen hyvin ja ilolla. Silloin tajusin, että sillä ei ole mitään merkitystä MITÄ ihminen tekee työkseen, kunhan hänen asenteensa on TUO.”

Lämpimät onnittelut Johannalle!