Eduskuntaan tutustuttiin innolla

Tiistaina maaliskuun 20. päivä 17 jäsentä teki bussiretken Arkadianmäelle. Meitä emännöivät eduskunnassa, kokoomuksen ryhmätyöhuoneessa pirkanmaalaisedustajat Sofia Vikman (kok) ja Tiina Elovaara (sin). Oli hienoa kuulla, miten systemaattisesti ja määrätietoisesti nuoret naiset asioitamme hoitavat. Kevyttä ja helppoa heidän työnsä ei ole.

Veimme edustajille terveisemme muun muassa vauvalaskun tasaamisen tärkeydestä. Kiinnostavaa keskustelua olisi riittänyt pidempäänkin, mutta saimme ainakin hieman kuvaa siitä, miten edustajamme työtään tekevät.

Meille esiteltiin luonnollisesti myös koko remontissa uudistunut eduskuntatalo. Eduskunnan pater noster -hissiin eivät vierailijat tosin enää päässeet, mikä oli muutamille meistä pettymys.

 

Terveisiä liiton puheenjohtajalta

Paikallisyhdistyksestä saa virtaa, voimaa ja energiaa, todettiin Suomen Yrittäjänaisten toimistolla, joka muistutti jonkin verran suurimman paikallisyhdistyksen, Tampereen, huoneistoa.

– Naiset on otettava täysillä mukaan. Silloin talouteen saadaan lisää beauforteja, vakuutti puheenjohtaja Seija Estlander puhuessaan vierailijoille. Hän vakuutti myös alv-rintamalla olevan jo tulossa muutoksia.

Estlander linjasi edunvalvonnan pääpointteja, joita yrittäjänaiset pyrkivät jatkuvasti takomaan eteenpäin:

– Perhevapaauudistus on tärkeä, jotta vauvalasku saadaan tasatuksi verovaroin. Naisyrittäjien on päästävä samalle viivalle miesten kanssa, ja asiasta on saatava linjaus hallitusohjelmaan.

– Kertakorvaus oli kyllä askel oikeaan suuntaan, mutta sieltä uupuu vielä 12 000 euroa! On puhuttava rahasta ja ajasta, puheenjohtaja vaati.

Liitto on vienyt perhevapaan kustannusasioita pitkäjänteisesti eteenpäin jo 30 vuotta, ja nyt vihdoin on näkyvissä liikahduksia.

Yrittäjän sosiaaliturvaa on parannettava ja edistettävä paikallista sopimista. Työnantajan sivukuluja on alennettava ja irtisanomissuojaa päivitettävä.

– Nykyiset työnantajamaksut ovat mennen maailman jäämiä! Estlander sanoo.

Työnteon pelisääntöjä on muutenkin selkeytettävä ja helpotettava sesonkiaikaista työntekoa.

Yrittäjänaisten johto oli vastikään käynyt puhumassa noista asioista eduskunnassa ja jättänyt muistion.

Suomen Yrittäjänaisten toimitusjohtaja Natalia Härkin kertoi tuoreen tutkimuksen tuloksista.

– Vaikka kansainvälisesti verraten olemme naisten osuudessa mallimaa, eivät asiat täällä silti juuri liikahda, hän toteaa.

Yrittäjyys on vielä monessa suhteessa miesten ”hallussa”. Naiset toivoisivat kyselyn mukaan esimerkiksi yritysneuvontaa naiselta. Usein neuvojat ovat vielä miehiä.

Härkin totesi tutkimuksen antaneen osviittaa myös siihen, että liiton brändiä ja näkyvyyttä on kehitettävä vahvemmaksi. Sen toimintaa ei juuri vielä tunneta laajalti.

Retken lounas nautittiin Helsingin Yrittäjänaisten puheenjohtajan Jaana Koskisen yrityksen Ajantiedon tiloissa. Keskusteluissa jatkuva oppiminen todettiin tärkeäksi niin yrittäjälle kuin kenelle tahansa.