Tampereen Seudun Yrittäjänaiset ry valitsee vuosittain keskuudestaan Vuoden Yrittäjänaisen, joka on ansiokkaasti toiminut yrittäjänä ja kehittänyt omaa työtään.

Tänä vuonna tunnustus matkaa Parkanoon, kun Vuoden Yrittäjänaiseksi 2026 on valittu More Joy Oy:n perustaja, toimitusjohtaja ja teollinen muotoilija Susanna Myllymäki. Valinta on kunnianosoitus lähes 30-vuotiselle uralle, joka hakee vertaistaan suomalaisessa muotoilussa ja viennissä.
(Kuva: Enna Palonen, Ennagraphy)
Susanna Myllymäen yrittäjyys ei alkanut sattumalta; kenties hän todella syntyi yrittäjäksi. Jo 4-vuotiaana hän ilmoitti isovanhemmilleen ryhtyvänsä yrittäjäksi, koska halusi elää kauniiden asioiden ja kivojen asiakkaiden ympäröimänä. Haave kukkakauppiaan urasta alkoi mummin kukkapenkistä ja jatkui Taideteollisen korkeakoulun opintoihin. Siellä Susanna taisteli tiensä läpi perinteisten opintopolkujen ja vaati saada tehdä päättötyönsä tuotesuunnittelun lisäksi nimenomaan liiketoiminnan ja kannattavuuden näkökulmasta.
Käännekohtia: Avotakka-ilmiöstä More Joy -brändiin
Susannan matka pienenä käsityöläisenä Helsingin kauppatorilla otti valtavan harppauksen vuonna 1997. Kun hän lähetti suunnittelemansa tyynyliinan mallikappaleen Avotakka-lehdelle, hän ei osannut aavistaa seurauksia.
– Puhelin soi taukoamatta kaksi viikkoa. Jälleenmyyjiä tuli ympäri Suomea, ja muutin suurempiin tiloihin vielä saman kesän aikana, Susanna muistelee.
Yksi Susannan yrittäjäuran liikuttavimmista hetkistä ajoittuu juuri noihin aikoihin: äitienpäivän aattoaamu Tampereen Koskikeskuksessa. Yön yli painettuja tyynyliinoja vietiin täydennykseksi liikkeeseen, jonka edessä kiemurteli valtava jono nuoria isiä, vaareja, rokkareita ja pikkulapsia viikkorahat kourassaan. Lähes kaikki 362 tyynyliinaa myytiin hetkessä. Tuo hetki tiivisti Susannan mission: tuoda aitoa iloa ihmisten arkeen.
Myöhemmin yrityksen kasvaessa Susanna teki rohkean päätöksen ja uudisti brändinsä täysin kansainvälisille markkinoille sopivaksi. Kuitukuu Oy muuttui More Joy Oy:ksi, ja pian ovia avasivat jopa Pariisin Gallerie La Fayetten kaltaiset arvostetut tavaratalot.
Strategisia valintoja ja perheen tukea
Yrittäjän polku ei ole ollut pelkkää myötätuulta. Matkan varrella Susanna ja hänen puolisonsa joutuivat pysähtymään kovan valinnan äärelle: perheessä oli kaksi yritystä ja uupumus kolkutteli ovella.
– Otimme pitkän hotelliviikonlopun meren rannalla laskeaksemme, kumpaa yritystä jatkamme ja kumpi tarjoaa paremmat kasvun mahdollisuudet pienemmällä riskillä. Valitsimme tekstiilialan, emmekä ole katuneet. Puolisoni ansaitsee valtavan kiitoksen uuden alan opettelemisesta ja tuesta, Susanna kiittää.
Nykyään Parkanossa sijaitseva More Joy on Euroopan ainoa tehdas, joka on erikoistunut puhtaasti tiskiliinojen tuotantoon. Yritys on investoinut voimakkaasti automaatioon ja digitaaliseen tekniikkaan, toimien silti jo vuosia velattomasti.
Vastuullisuus on tekoja, ei pelkkiä sanoja
More Joyn toiminnan ytimessä on laaja-alainen vastuullisuus. Se ei ole Susannalle trendisana, vaan arkisia valintoja: kokonaan vedetöntä tuotantoa, uusiutuvaa energiaa ja 100-prosenttisesti maatuvia materiaaleja. Erityinen ylpeys on sosiaalinen vastuu, joka toteutuu muun muassa lisenssimalleissa. Museot ja taiteilijat saavat korvauksen kuvistaan, joita More Joy vie globaaleille markkinoille.
– Meillä ei rakenneta vain More Joyn menestystä, vaan asiakkaiden menestystä. Kun autamme muita onnistumaan, se palautuu meille, Susanna painottaa.
Katse tulevaisuudessa: ”Mikään ei ole mahdotonta”
Vaikka Susanna rakastaa digitaalisen ajan tuomia haasteita ja globaalia kaupankäyntiä, hänellä on selkeä visio myös tulevasta. Seuraavan kymmenen vuoden tavoitteena on löytää yritykselle innostunut ja rohkea jatkaja.
Jos hän luopuisi yrityksestään nyt, hän haluaisi toimia mentorina alkaville yrittäjille ja jakaa oppiaan siitä, miten sisukkuus ja periksiantamattomuus kantavat. Haasteisiin hän vastaa isoäitinsä opettamin sanoin: mikään ei ole mahdotonta.
– Toivon, että matkani Helsingin kauppatorilta kansainvälisen yrityksen toimitusjohtajaksi rohkaisee kaikkia naisia kehittämään itseään ja yritystään. Menestyksen avaimet ovat jokaisella omissa käsissään.
Lämpimät onnittelut Vuoden Yrittäjänaiselle, Susanna Myllymäelle!