Namibia-illallinen 5.11.2013

5.11.2013 vietettiin Tampereen yrittäjänaisten Namibia-hankkeen tietoillallisia yhteistyökumppanin Tampereen Aikuiskoulutuskeskus TAKK:n ravintola Ratamossa. Illallisen ja arpajaisten tuotot käytetään kokonaisuudessaan namibialaisten naisten yrittäjyyden edistämiseen. Tilaisuuteen myytiin illalliskortteja ja paikalla oli puolensataa illallisvierasta.

Susan Äijälä Suomen Yrittäjänaiset ry:n hallitukseen

Suomen Yrittäjänaisten liittokokouspäiviä vietettiin 11. – 13.10.2013 Seinäjoella. Perjantain järjestöpäivässä jaettiin yhdistystoiminnan hyviä käytäntöjä keskustelemalla isossa ja pienemmissä ryhmissä. Myös hallitusta haastateltiin ja annettiin palautetta. Lauantain päiväohjelmassa oli Vuoden yrittäjänaisen palkitseminen,

Vuoden 2013 Ilona on Sari Takkinen

Tampereen Yrittäjänaiset ry valitsee vuosittain Ilonan päivänä 9. päivä lokakuuta jäsenistöstään Vuoden Ilonan, positiivisen yrittäjänaisen. Vuoden Ilona on esimerkki yrittäjänaisen myönteisestä tarmosta, tahdosta tarttua toimeen sekä rohkeudesta toteuttaa omaa unelmaa. Tänä vuonna

Ehdokkaamme Suomen Yrittäjänaiset ry:n hallitukseen

Tampereen Yrittäjänaisten hallitus on asettanut ensimmäiset ehdokkaansa liiton hallitukseen. Suomen Yrittäjänaiset ry:n hallitukseen on ehdolla varapuheenjohtajamme Susan Äijälä ja Suomen Yrittäjänaiset ry:n puheenjohtajaksi puheenjohtajamme Anne Auramo. Haastamme teitä muita mukaan

Vuoden 2013 Yrittäjänainen on Eija Ahvenjärvi

Tampereen Yrittäjänaiset ry valitsee keskuudestaan vuosittain vuoden yrittäjänaisen, joka on ansiokkaasti toiminut yrittäjänä ja kehittänyt omaa työtään. Vuoden Yrittäjänainen valinnalla halutaan nostaa esiin yrittäjänaisten työtä, osaamista ja rautaista asennetta yrittäjyyttä